Onhan tässä koko pitkä ja synkkä talvi odotettukin kesäkauden alkamista. Voin jo etukäteen kuvitella koirankin innostuvan, kun se näkee autoon pakattavat mökkikamat. Koira on yleensä vilauksessa autossa omalla paikallaan tuijottamassa ja vinkumassa: ”mennään jo, mennään JO”. Edes kylmälaukkua pakkaava ”äiti” ei saa koiraa autosta keittiöön norkoilemaan. Itsellä on sama mieliala kuin innokkaalla koiralla. Mökkitielle päästyään tekisi mieli avata auton ikkuna ja nuuskia koiran kanssa innokkaana metsän ja meren tuoksua.

Mokin keväthommat sujuvat kuin itsestään, koko perhe mukana: Tuuletusta, siivousta, paikkojen järjestelyä. Sitten työksi laiturin laskeminen talviteloilta veteen ja vesien kanto saunaan. Veneenkin voisi laittaa jo veteen. Koira on tietysti veneessä, ennen kuin vene on vedessä, innokas kalakoira kun on.

Illalla, saunan jälkeen terassilla istuessa mielen valtaa taas se kauan odotettu rauha ja rento mieli. Kaupungin ja työn häly on kaukana poissa, autojen äänten sijaan kuuluu kurjen huuto suolta ja pikkulintujen taukomaton pärpätys. Grilli savuttaa hiukan, kesän tuoksu sekin. Makkarat maistuvat parhailta juuri keväällä, ensimmäiset taas pitkään aikaan. Kevätilta pimenee ja meri ei enää erotu puiden välistä. Onneksi kuu nousee taivaalla ja valaisee väsyneen koiran taivalta kohti petiä.

Vielä tällä hetkellä istun kotona ja katson koiraa: Muutaman päivän päästä lähdetään mökille!!!

Koiran häntä alkaa heilua, ensin epäröiden mutta sitten vilkkaammin ja karvainen kuono tulee lähelle poskeani. Pitkä kieli lipaisee – ymmärsiköhän se tuon mökille lähdön lupauksen?

(Visited 227 times, 1 visits today)