Vesi on tärkeä elementti, joka vaikuttaa meihin kaikkiin eläviin tavalla, ja ilman vettä emme selviä hengissä? Kaikki me tarvitsemme vettä juomiseen, ruoanlaittoon, hygieniaan ja kodin puhtaana pitoon. Eläimet ja kasvit eivät selviä hengissä ilman vettä. Luonto ei kasva ja viherrä, jos taivaalta ei tule vettä ravinnoksi. Vesi voi myös aiheuttaa ongelmia, kun sitä on liikaa. Jos esimerkiksi sataa kaatamalla, aiheuttaa vesi suuria tulvia ja vesivahinkoja. Eli vesi on sekä hyväksi että pahaksi, mutta kuitenkin elämisen tärkein elinehto. Vesi on myös rauhoittava elementti.

Mikä sen ihanampaa kuin ottaa eväät ja hyvä kirja mukaan, ja mennä istumaan vaikka järven rannalle. Laineiden liplatus ja suuri rauha paikassa, joka on mielellään kaukana liikennemelusta. Mieli ja korvat lepäävät hiljaisuuden ja veden läheisyyden takia. Sellaisessa paikassa on stressaava arki kaukana, ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus viettää aikaansa silloin tällöin veden ääressä. Onneksi meillä Suomessa on siihen mahdollisuus, koska on paljon järvenrantoja, joissa voi kuka tahansa viettää aikaansa. Eli meillä on ns. jokamiehen oikeus. Valtio tai kaupunki omistaa paljon rantoja, joissa meillä kaikilla on oikeus uida ja oleskella.

Veden äärellä tai vedessä, voi tehdä paljon muutakin kuin vain katsella ja kuunnella. Kesähelteellä uiminen on aivan pakollista, jos haluaa virkistää olotilaansa. Mikä on sen ihanampaa, kun töistä palatessa kuumasta, hiekanpölyisestä kaupungista hypätä järveen vilvoittelemaan. Sen jälkeen on kuin uudesti syntynyt. Talvella puolestaan avantouinti on terveellinen harrastus. sille joka uskaltaa itseään kastella hyisessä vedessä. Sanotaan, että pysyy koko talven terveenä, jos harrastaa avantouintia, se vahvistaa vastustuskykyä.

Vesi ja kalat, mikä mukava yhdistelmä niille, jotka tykkäävät kalastamisesta. Kalastamiseen tarvitaan kalastuslupa, jonka voi hankkia oman kaupunkinsa virastosta. Ilman lupaa ei saa kalastaa yleisillä vesillä. Mikäli niin tekee, ja tarkastaja sattuu tulemaan paikalle, voi menettää kaikki kalastusvälineensä ja saada isot sakot. Kalastuksessa on myös määrättyjä aikoja, ja paikkoja, joissa ei saa kalastaa. On myös olemassa rauhoitusaika tietyille kala lajeille, jolloin kalastus on kielletty, oli lupaa tai ei. Kannattaa muistaa!

(Visited 78 times, 1 visits today)