Lintulaudan yleisimmät pikkulinnut
Yleisimmät pikkulinnut ovat oiva alku lintubongausharrastukseen. Meiltä löydät vinkit harrastuksen alkuun ja kehittyneemmällekin lintubongarille.
Yleisimmät pikkulinnut ovat oiva alku lintubongausharrastukseen. Meiltä löydät vinkit harrastuksen alkuun ja kehittyneemmällekin lintubongarille.
Sitä kun mökkeilee ja hoitelee mökin pakollisia puuhia, tulee mieleen että onkohan ruoka aina ihan riittävän terveellistä. Vai kannattaako kesällä niin niuhottaakaan siitä. Ehdottomasti kannattaa, sillä proteiini pitää miehen, ja naisen, tiellä. Jaksaminen on parempaa ja polttopuutkin jaksaa halkoa keveämmin, kun ravinto on kunnossa. Niin ne linnutkin toimivat ja pyrkivät saamaan riittävästi oikeanlaista ruokaa kesät talvet. Meille ihmisille tuokin on tehty huomattavasti helpommaksi, kuin metsän eläväisille. Onneksi bongaajat ovat myös innokkaita auttamaan lintuja tuossa tavoitteessaan… Lue lisää »Mökilläkin kannattaa syödä terveellisesti
Monet lintulajit Suomessa ovat tuttuja, mutta määrä on runsaampi kuin voisi kuvitella. Tiedätkö paljonko on Suomessa pesiviä lintulajeja?
Monien Suomen lintujen pesimäaika sijoittuu keväälle. Lue eri lajien pesimisestä ja siitä mitä lintujen pesimisaikoina tulee ottaa huomioon!
Mökin keittiö on mökkielämän sydän ja avain rentoutumiseen. Tutustu, mihin mökkikeittiön suunnittelussa on hyvä kiinnittää huomiota.
Paljut ovat nostaneet suosiotaan viime vuosien aikana. Niitä voi käyttää ympäri vuoden, sillä paljun vesi lämmitetään puiden tai sähkön avulla. Mikäpä sopisikaan paremmin suomalaiselle kesämökille kuin palju, jossa voi rentoutua ennen saunaa, saunan jälkeen tai ihan milloin tahansa. Paljuja on tänä päivänä saatavilla monissa eri malleissa, joten myös hinnat alkavat vain noin tuhannesta eurosta. Mikäpä olisikaan mukavampaa kuin nauttia kesän kuumuudesta tai talven pakkasilloista paljussa istuskellen? Palju tuo mökkeilyyn myös hieman luksusta. Jos mökkiä ja… Lue lisää »Palju sopii mökkeilyyn
Kevät on saapumassa ja sen vuoksi olen lukenut paljon mökin keväthuollosta. Vaikka olen viettänyt useita vuosia mökillä, tulee aina joka kevät eteen jotain uutta. Sen olen oppinut, että katto ja rännit on tarkistettava joka vuosi. Pieni vierailu katolla maksaa varmasti vaivan, sillä vuotava katto voi aiheuttaa isoja kustannuksia. Katolla tulee tarkistaa, että tiilet ovat paikoillaan, pellit ovat kiinni ja kattohuopa on ehjä. Myös rännit kannattaa siivota havunneulasista ja lehdistä, vaikka ne olisi siivottu jo syksyllä.… Lue lisää »Mökin keväthuoltoa ja muuttolintujen odottelua
Lintujen elämää on hyvin mielenkiintoista seurata kaikkina vuodenaikoina. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut siitä, miten linnut selviytyvät kovista pakkasista talven läpi. Sen vuoksi hankin itselleni uuden lintuoppaan, josta olen saanut paljon mielenkiintoista tietoa. Lintujen höyhenet ovat luonnostaan tehokkaampia lämmöneristäjiä kuin karvat, ja höyhenten ansiosta linnut voivatkin viettää koko talven Suomessa. Linnut voivat mennä talven kylmimpinä aikoina tietynlaiseen tilaan, jossa ne ovat lähes liikkumattomia. Tällä tavalla ne säästävät kallisarvoista energiaa, koska niiden aineenvaihdunta hidastuu. Suomessa talvehtineet… Lue lisää »Kuinka linnut selviytyvät talven pakkasista?
Lumi ja kylmyys saavat usein linnut hakeutumaan ihmisten ilmoille ja heidän tarjoamilleen ruokailupaikoille. Tämän vuoksi minusta on talvisin mukavaa laittaa linnuille ruokaa linnunlaudalle ja katsella niiden lentelyä pihamaalla. Olen myös pitänyt kirjaa siitä, mitä lintulajeja pihallani on vieraillut. Tähän mennessä olen kirjannut ylös ainakin talitiaisen, punatulkun, naakan, viherpeipon sekä sinitiaisen. Eilen illalla siellä vieraili myös hieman harvinaisempi yksilö eli peltopyy. Peltopyyt ovat yleensä kyyhkyjen kokoisia ja väritykseltään harmaan-, mustan- ja punaruskeankirjavia. Niiden kaula ja rinta… Lue lisää »Linnuille ruokaa talveksi
Lintujen bongaaminen on rentouttava harrastus, joka antaa samalla hyvän mahdollisuuden tutustua Suomen luonnon monimuotoisuuteen. Sitä voi harrastaa niin kaupungissa kuin luonnossa. Mökki tarjoaa usein oivan tilaisuuden lintujen tarkkailuun, sillä rauhallinen pihapiiri tekee linnuista rohkeampia. Apuvälineinä voi halutessaan käyttää kiikaria, joka antaa paremmat mahdollisuudet eri lajien tunnistamiseen. Lintukirja toimii hyvänä oppaana, jotta erotat eri lajit toisistaan vertailemalla pieniä yksityiskohtia. Jos kotonasi on lintulauta, on sinun helppo tarkkailla siellä vierailevia lintuja kaikessa rauhassa jopa sisältä käsin. Voit… Lue lisää »Lintujen tarkkailua luonnossa