Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Luonto talviunessa

Luonto talviunessa

Kaikkihan tietävät, että karhut nukkuvat talviunta. Mutta, moniko ihminen tuntee myös niin tekevänsä? Karhut syövät itsensä kylläiseksi, jotta selviävät pitkästä talviunestaan. Monet ihmiset syövät itsensä talven aikana liian kylläiseksi, eli ruokailutavat ovat erilaiset, kuin muina vuodenaikoina. Talvella piiloudutaan paksujen vaatteiden alle, jos kiloja karttuu hiukan ylimääräisiä, niin eiväthän ne vaatteiden alta näy. Sitten kun lumet alkavat sulaa, iskee kauhea paniikki, ja ihmetellään kun vaatteet ovatkin kutistuneet kaapissa. Tai niinhän moni luulee, kun ei huomaa omaa lihomistaan. Ja niin alkaa taas kevään kunniaksi joka vuotuinen painonpudotus yritys. Liikkuminen talven aikana on paljon vähäisempää, kuin muutoin. Keväällä taas ihmisetkin heräävät henkiin, samaan tahtiin kuin eläimet ja koko luonto.

Syksyllä etelään muille maille muuttaneet linnut alkavat palata talvehtimispaikoistaan takaisin Suomeen. Joskus saattaa takatalvi yllättää, ja linnut ovat ihmeissään. Monet niistä menehtyvät, koska eivät kestä yöpakkasia, ja ruokaa on vaikea löytää. Ilmastossa on tapahtunut suuria muutoksia saasteiden takia. Vuosia sitten oli kunnon talvia, paljon lunta ja kovat pakkaset. Kesät olivat kuumia ja kuivia. Nykyään on usein päinvastoin. Talvet ovat vähälumisia ja leudompia, ja kesät kylmiä ja sateisia. Ei ihme, että linnut ovat ihmeissään. Kukatkin alkavat kukkia todella aikaisin, tai kukkivat jopa kahteen kertaan, kuten on useana vuonna käynyt. Talvi on tehnyt tuloaan, mutta vuodenaikaan nähden onkin ollut yllättävän lämmin, niin jotkut kukat ovat alkaneet kukkimaan uudestaan.

Luonto on erikoinen, eläimiä, ja varsinkin lintuja ajatellen, jotka talvehtivat vuoden ympäri samassa maassa, eivätkä lähde etelänlämpöön. Mikä määrää sen, että esimerkiksi varikset selviävät talvesta, mutta kiurut eivät? Luulisi, että kaikki linnut selviävät, mutta niin ei kuitenkaan ole. Fyysinen rakenne on erilainen niillä linnuilla, jotka joutuvat lentämään tuhansia kilometrejä toiseen maahan. Miksi ne sitten taas palaavat, sekin on aikamoinen mysteeri. Luonto on omat määräyksensä säätänyt, ja niiden pohjalta kaikki toimii.